Nyt se mopo lähti käsistä. Tuli toisen sukan syndrooma omien lehtiköynnös-sukkien suhteen eli eka sukka odottelee pariaan. Puolustukseni voin sanoa, että kyllähän nuo tavissukat valmistuivat välissä.Now, I totally lost the control. I've a second sock syndrome what comes to my own socks. I should knit a pair to it. Well, I've knitted the basic socks. Mutta ongelma on ehkä se, että aloittelin Yosemite-kesäpaitaa Garnstudion Paris-puuvillalangasta. Pienen tuunauksen ja sovittelun jälkeen löysin ehkä itselleni sopivan koon. Saapas nähdä tuleeko paidasta sopivaa, neulon puseroa S ja M koon välistä. Ko. jenkkiohjeessa on vaan uskomattoman iso M-koko ja neuleen vielä joustaessa melkoisesti päädyin kokojen välimaastoon. Myös oma käsialani langalla on melkoisen laveaa. Neuloskelen yhden koon verran pienemmillä puikoilla ja silti mallitilkun 10 senttiä venahti 11 senttiin :) Joo ja kai on sanomattakin selvää, ettei lankavarastooni kuulunut aiemmin puuvillalankaa.
Haluan olla kerrankin oikeaan aikaan markkinoilla eli kesäpaidan aika on nyt. Ehkä se huivi tulee taas syksyllä ajankohtaiseksi. Enkä edes mainitse helmineulehuivia, jota aloittelin Nystasta ostamastani köydestä. Puikot ovat vain liian pienet, joten se taitaa mennä purkuun ja aloitettavaksi uudelleen isommilla puikoilla. Keppien ostoon siis, langan puikot pitäisi olla 9-14 mm väliltä. Once, I want to be on time at the market, so it's time to knit summer shirt. Maybe, I'm able to finnish my scarfs and socks in the fall. I don't even mention about scarf made with moss stitches. I started it last time I went back home from the yarn/rope I bought from Nysta. I think my stitches are too small, so I've to rip it. I need new stitches something between 9 and 14 mm.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti